Uusimiskierteestä uusiointiin

Aloittakaamme opettavaisella kertomuksella, kuten koulumaailmaan sopii.

Olipa kerran kylä, jossa kylän päällikkö oli huolehtivainen mies. Hän halusi että pitkäksi talveksi koko kylälle riittäisi ruokaa. Siksi hän päätti, että jokaiselle kyläläiselle hankitaan kolmen vuoden leasing-sopimuksella uusi vakka siementen kylvöön. Vaikka kyläläiset olivat innoissaan, kylän pellot eivät tuottaneet yhtään sen paremmin kuin aikaisemminkaan. Sitä paitsi – kylän piti luovuttaa iso osa sadosta leasing-maksuina rahoitusyhtiölle. Juuri muuhun ei sitten jäänytkään viljaa.

Leasing-kierre ei kannata
Esimerkin mukaan yksittäisen työkalun uusiminen ei lisännyt sadon määrää. Oppilaitoksille tarjotut tietokoneiden leasing-sopimukset ovat esimerkki mallista, jossa uusitaan tietokoneita säännöllisesti ja maksetaan siitä rahoitusyhtiölle. Leasing on kuitenkin kallis ratkaisu eikä jatkuva koneiden uusimiskierre edistä oppimista.

Opinsysin ratkaisu tuo säästöä ja toimivuutta
Miksi koulujen sitten pitäisi ostaa uusia tietokoneita? Ei pidäkään, koska on keino saada vanhatkin koneet toimimaan erinomaisesti.
Palvelun ideana on, että Opinsysin ylläpitämä palvelin takaa että kaikki vanhatkin koneet hyödynnetään modernissa järjestelmässä. Koneet palvelevat oppimista luotettavasti ja yhdenmukaisesti.

Vihdissä tämä jo tiedetään

Vihdin sivistystoimi on käyttänyt Opinsysin järjestelmää neljä vuotta. Käytössä olevissa työpisteissa 80% on iältään 5-10 vuotiaita.  Koulujen tietotekniikasta vastaavan Juha Ängeslevä kiteyttää asian: ”Koneet toimivat mallikkaasti, vaikka ovatkin iäkkäitä. Rahaa jää muuhun kun voimme kierrättää kunnan vanhoja koneita.”.

Tietokoneet ilmaiseen kokeiluun

Tarjoamme koulullenne Opinsysin koulujärjestelmän maksutta koekäyttöön kolmeksi kuukaudeksi.

Tarjous on voimassa myös Opinsysin nykyisille asiakkaille, jotka haluavat kokeilla Linux-järjestelmää uudella koululla. Järjestelmä toimitetaan maksutta asiakkaan toivomalle koululle ja siihen liitetään riittävä määrä päätelaitteita 20 päätteeseen saakka.

Ratkaisu on rajoitettu, täysin toimiva opetuskäyttöön soveltuva kokonaisuus. Tutustumisjakson voitte arvioida ratkaisun soveltuvuutta koulullenne. Halutessanne Opinsys tekee tarjouksen Linux-ratkaisun käyttöönotosta ja ylläpidosta.
Kampanja on voimassa 30.9.2009 asti.

Lisätiedot ja tilaukset: Mikko Soikkeli (mikko.soikkeli (at) opinsys.fi, puh: 040-5670885) tai Eero Nukari (eero.nukari (at) opinsys.fi, puh: 050-5294445)

Opinsysin valikoima kattaa nyt kaiken miniläppäreistä tehopäätteisiin

ryhmakuva_pieni

Opinsysin laajentunut tuotevalikoima ratkaisee nyt kaikki koulusi tietotekniikkatarpeet alkaen miniläppäreistä aina multimedia-tehopäätteisiin. Kaikki laitteet liittyvät täysin koulujärjestelmiimme ja niissä toimivat kaikki samat ohjelmistot.
Voit valita ongelmaan sopivan ratkaisun seuraavista vaihtoehdoista:

  • Minikannettava oppilaskäyttöön
  • Peruskannettava kiinteää päätettä korvaamaan
  • Matkakannettava vaativaan käyttöön matkalle
  • Peruspääte, näyttö, hiiri, näppäimistö – edullisin ja helpoin
  • Tehopääte (verkko-pc), näyttö, hiiri, näppäimistö – monipuolisin ja tehokkain

Opinsysin Linux -kouluratkaisuja löytyy ympäri Suomea

asiakaskarttaKatso kartasta kouluasi lähinnä oleva paikkakunta, jolla on jo käytössä Opinsysin edullinen ja tehokas Linux-koulujärjestelmä.  Mikko Soikkeli kertoo mielellään lähimmän koulun, jossa saatte ensikäden tietoa käyttäjien kokemuksista. Ota yhteyttä Mikko Soikkeliin, puh. 040 567 0885.

Tähän joukkoon on hyvä kuulua

kayttajamaara4

Opinsysin koulujärjestelmillä on jo lähes 20.000 käyttäjää. Kasvu on ollut tasaista ja vauhdikasta. Opinsysin järjestelmä tuo kunnille selvää säästöä, joten käyttäjämäärän kasvu jatkunee tasaisena myös tänä vuonna.