Kauniaisten Kasavuoren koululla järjestettiin 16.4. Mistä on hyvät koulut tehty -tapahtuma, jossa osallistujat kuulivat kokemuksia ja tutkimustuloksia tietotekniikan hyödyntämisestä oppilaitoksissa. Unelmakoulun oppilaat esittelivät vieraille monipuolisesti oman näkemyksensä tietotekniikan käytöstä kouluissa ja oppilaat myös kierrättivät vieraita tutustumassa koulun arkeen. Kauniaisten suomenkielinen koulutoimi esitteli vieraille laajasti arjen tietoyhteiskunnan pilottikoulutuloksiaan.

Myös Opinsys oli mukana tapahtumassa oppimassa uutta. Kauniaisten suomenkielisen koulutoimen opetustietotekniikka toimii Opinsysin ylläpitämänä ja se käsittää luokkahuoneissa olevat kiinteät koneet, oppilaiden käytössä olevat minikannettavat ja opettajien henkilökohtaiset kannettavat. Yhteensä tietokoneita on lähes 600. Kasavuoren koulussa on lisäksi käytössä lukuisia verkkokäyttöisiä sovelluksia, jotka on integroitu osaksi kokonaisjärjestelmää. Näistä ovat esimerkkejä Moodle, wiki, videopalvelu ja Google Apps, jotka kaikki toimivat samoilla käyttäjätunnuksilla ja joiden avulla oppilaat voivat tehdä reaaliaikaista yhteistyötä ja kaikki palvelut toimivat myös kotoa verkon kautta.

Päivän aikana käsiteltiin tieto- ja viestintätekniikan muutosta itse opetukseen ja muutokseen, joka odottaa nykyisten koululaisten siirtyessä työelämään. Vanhat oppimiskäsitykset kaipaavat tuulettamista ja kouluissa käytetään nyt arkipäivässä mm. videoita osana oppimista. Uusi tekniikka mahdollistaa monta asiaa, mutta kuitenkaan se ei voi korvata osaamista ja opettajaa. Sosiaalisen median palvelut vaativat uusia medialukutaitoja, mutta myös muuta osaamista vaaditaan. Esim. taito käyttää sosiaalisen median alustoja ei välttämättä tarkoita, että tekstinkäsittelyohjelman käyttö olisi sujuvaa.

Yhteenvetona voisi sanoa, että paljon on tehtävää, mutta paljon on jo tekeillä. Oppilailta voi myös oppia paljon koulun kehittämisestä – kiitos Kasavuoren oppilaille!

Lisää tietoa kärkikouluhankkeesta löytyy Unelmakoulun sivuilta:
http://kasavuori.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=63&Itemid=82

Unelmakoulu Facebookissa: http://www.facebook.com/group.php?gid=8109371155

Kuvia koululta ja itse päivästä.

riitta_rekiranta

Kauniaisten Kasavuoren koulun rehtori Riitta Rekiranta aloitti päivän.

suvi_linden2

Viestintäministeri Suvi Lindén

kaisa_vahahyyppa

Opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä

Tieto- ja viestintätekniikan osaaminen

ruokalan_infonaytto2

Kasavuoressa koulun tiedotusta hoidetaan info-näyttöjen avulla, joissa näytetään ajankohtaista mm. ruokalistat, kurssitiedostusta ja tietoa vapaa-ajan toimista. Kuvassa ruokalan vieressä oleva näyttö.

verkkopct

ATK-luokan verkko-pc-koneita

minikannettava_luokassa

Oppilaat käyttävät minikannettavia oppitunneilla harjoitustehtävien tekemiseen.

paatteita

Pieniä verkosta käynnistyiä kevytpäätteitä

kierratyskone

Käytössä on myös kierrätyskoneita, joista on poistettu äänekkäät kiintolevyt ja muutettu ne käynnistymään verkosta kevytpäätteiden tavoin.

Veli-Matti Lintu