Onko koulullasi vielä Windows XP-käyttöjärjestelmää käyttäviä tietokoneita ja et tiedä mitä niille tekisit? Toimivien laitteiden pois heittäminen saattaa tuntua typerälle ja toisaalta niiden päivittäminen työläälle. Laitteiden iästä johtuen se voi usein olla perinteisin keinoin mahdotonta.

Tapaus Viitaniemi

Jyväskyläläisessä noin 500 oppilaan Viitaniemen yläkoulussa on tällä hetkellä vastaava tilanne. Tietokoneita koululla on noin 100 työaseman verran ja koska merkittävä osa näistä koneista on vaarassa jäädä kokonaan käyttökieltoon, on koululla jouduttu miettimään ratkaisuja tilanteeseen. Vaihtoehtona olisi päivittää laitteet uudempaan Windows 7-käyttöjärjestelmään, mutta koneiden ikä ja asentamisen aiheuttama konekohtainen työ ei tuntunut koululle mielekkäältä ratkaisulta.Pidennetty elinkaari

Samaan aikaan koululla on ollut käytössä myös Opinsysin järjestelmä pienemmässä roolissa jo muutaman vuoden ajan. Viime keväänä tätä yhden tietokoneluokan pilottijärjestelmää laajennettiin suurimmalle osalle oppilaskoneista ja osalle opettajista. Opettajien ja oppilaiden positiivisten kokemusten myötä kokonaistilanteen ratkaisuksi päätettiin ottaa Opinsysin palvelu kaikille koulun oppilasverkon laitteille. Laitteiden nykyisen ylläpidon vaatima aika halutaan muutoksen myötä muuhun opetustyöhön ja opettajien pedagogiseen tukemiseen.

 

Työasemat mobiililaitteiden tukena

Muutoksen myötä vanhemmat mutta hyvin toimivat laitteet saavat pidemmän elinkaaren, mutta oppivat myös uusia temppuja. Mobiililaitteiden läpimurron ja yleistymisen myötä, paine tukea oppilaiden omia laitteita ja koulun tablet-laitteita on kasvanut. Ongelmana tablet-laitteiden käytölle on usein langattoman verkon puute. Sitä helpottamaan Viitanimen koululle tulee Opinsys-palvelun laajenemisen myötä koko koulun kattava langaton verkko. Koska kaikki kiinteät päätelaitteet voivat tarvittaessa toimia myös langattoman verkon tukiasemina, koululle saadaan ilman lisäkustannuksia ja -kaapelointeja jokaiseen luokkaan oma tukiasema. Jokainen opettajatyöpiste voi jakaa luokkaan langatonta verkkoa opettajan niin halutessaan.

Jatkoa seuraa

Lisää Viitaniemen kokemuksia seuraa jatkokirjoituksissa, joissa tulemme seuraamaan projektin etenemistä ja koulun kuulumisia. Varsinainen muutos viedään loppuun huhtikuun alussa, jolloin nykyisen järjestelmän tuki loppuu.

-Antti Sokero